Maastorakentajat rakentaa kaukojäähdytyslaitosta Kuopion Energialle

31.10.2018

– Kaukojäähdytyksessä kylmää tuotetaan keskitetysti, minkä ansiosta jäähdytysenergian tuotanto on kustannustehokasta ja ympäristöystävällistä. Asiakkaille keskitetty tuotanto tarkoittaa lisäksi samaa varmuutta ja huolettomuutta, joka on perinteisesti ollut kaukolämmön vahvuus, sanoo projektipäällikkö Petri Turtiainen Kuopion Energialta.

Hankkeen toteutumisen kannalta ratkaisevaa oli Kuopion Energian tekemä kaukojäähdytyssopimus Kuopion yliopistollisen sairaalan kanssa. KYS on alueen merkittävin kaukojäähdytyksen tarvitsija, koska muun muassa hoitolaitteiden teknologinen kehitys lisää jäähdytystarvetta.

Savilahden alueen toimijoista myös muun muassa Technopolis Kuopio on ilmoittanut ottavansa käyttöön kaukojäähdytyksen.

– Haluamme olla sähkön ja lämmön ohella merkittävä kaukojäähdytyksen toimittaja varsinkin suuren mittaluokan toimituksissa. Jäähdytyslaitoksessa riittää kapasiteettia Savilahden koko rakennuskannan tarpeisiin. Tämän lisäksi olemme kiinnostuneita toimittamaan sopivan jäähdytysratkaisun kaukojäähdytysverkon ulkopuolella oleville suuremmille asiakkaille.

Hyvin vaativa rakennuskohde

Petri Turtiaisen mukaan kyseessä on rakentajalle hyvin vaativa rakennuskohde.

– On tarvittu huomattavaa suunnittelua, ja mietittäviä asioita on ollut runsaasti. Haasteita aiheuttaa muun muassa pehmeä maaperä, ja esimerkiksi massiivisia maapaineseiniä tarvitaan paljon. Lisäksi rakentaminen keskeiselle kaupunkialueelle on asettanut toteutukselle monia vaatimuksia.

Rambollin suunnitteleman kaukojäähdytyslaitoksen teholuokka on 30 MW. Laitoksen pituus on 48 metriä, leveys 31 metriä ja korkeus maan pinnasta 15 metriä. Pumpputila sijaitsee maan sisällä lähes 10 metrin syvyydessä.

Maastorakentajien toimitusjohtajan Markku Nissisen mukaan yhtiö pyrkii nimenomaan vaativien kohteiden rakentajaksi.

– Meillä on tämän tyyppisistä kohteista vuosikymmenien kokemus, jonka avulla pystymme ratkaisemaan luotettavasti eteen tulevia ongelmia. Olemme todella tyytyväisiä, että saamme hyödyntää osaamistamme myös Kuopion Energian ja heidän asiakkaidensa hyväksi, Nissinen sanoo.

Kaukojäähdytyslaitostyömaan vastaavana työnjohtajana Suomen Maastorakentajilta toimii Reijo Valtonen

Kuvat: Joonas Nieminen

Lue myös

Skarta rakentaa tuulivoimapuistoa Pajuperänkankaalle uuden asiakkaan ABO Windin kanssa

Puhtaan tulevaisuuden rakentaja SkartaNYAB Oyj:n tytäryhtiö Skarta Finland Oy on tehnyt BoP-sopimuksen ABO Wind Oy:n…

Skarta allekirjoitti sopimuksen SSAB:n kanssa toimistorakennuksen ja tutkimus- ja laboratoriokeskuksen rakennushankkeesta Raahen tehtaalle

Puhtaan tulevaisuuden rakentaja SkartaNYAB Oyj:n tytäryhtiö Skarta Finland Oy solmi 22.6. sopimuksen maailmanlaajuisesti toimivan teräsyhtiö…

Energiakehityksen osaamisen kirjo – luontokartoituksista sähkömarkkinasopimuspykäliin

Skartan hankekehityksen tiimi on viime vuoden mittaan kasvanut neljällä uudella ammattilaisella, jotka vahvistavat erityisesti aurinkoenergiaosaamista….