Jykevä Jylhänrannan silta poisti pullonkaulan

Jylhänrannan silta

Paikkakunta: Siikalatva

Tilaaja: Lapin ELY-keskus

Valmistumisvuosi: 2021

Skartan toiminta pohjautuu vahvaan erikoisrakentamisosaamiseen, jota on perinteisesti hyödynnetty esimerkiksi siltojen rakentamisessa. Kun Jylhänrannan silta Nelostiellä oli tullut tiensä päähän, Skarta rakensi paikalle nykytarpeiden mukaisen uuden sillan sekä rakentamisaikaisen väliaikaisen sillan. Työmaalla piti huomioida kuumin kesä sataan vuoteen.

 

Lapin ELY-keskus kilpailutti Siikalatvan Jylhänrannan sillan rakennusurakan vuonna 2020 ja Skarta voitti kilvan. Urakan arvo oli noin 2,1 miljoonaa euroa. Jylhänrannan silta sijaitsee noin 90 kilometriä Oulusta etelään Nelostiellä ja se ylittää Siikajoen. Valtatie 4 muodostaa pääyhteyden eteläisen ja pohjoisen Suomen välille ja Siikalatva sijaitsee sen keskivaiheilla, joten liikenne sillalla on vilkasta.

 

Vanha silta oli vuodelta 1966 ja sen kunto oli huono eikä se enää vastannut päätielle asetettuja vaatimuksia. Tilalle tarvittiin kantavampi ja leveämpi silta, joka ei muodostaisi pullonkaulaa vilkkaalla valtaväylällä. Uuden sillan suunnittelussa ja rakentamisessa piti varautua myöhemmin sillalle tulevaan keskikaiteeseen ja siihen, että keskikaiteen rakentamisenkin jälkeen molemmilta kaistoilta mahtuu ajamaan seitsemän metriä leveä erikoiskuljetus.

 

Organisoiminen ja aikatauluttaminen ovat siltatyömaalla osaamisen ytimessä. Ottaen huomioon tämän sillan kriittisen sijainnin valtaväylällä oli erityisen tärkeää, että liikenne saatiin sujumaan mahdollisimman häiriöttömästi koko rakennusprojektin ajan. Skartalla on pitkä kokemus väylänrakennustöistä, joten tämäkin projekti sujui jouhevasti. Runsasvetisen joen ja runsaslumisen kunnan alueella aikataulutuksessa piti huomioida muun muassa tulvavesien mahdollisuus keväällä.

 

”Työt alkoivat syyskuussa 2020 kiertotien ja väliaikaisen sillan rakentamisella, ja helmikuussa 2021 pääsimme aloittamaan varsinaisen uuden sillan rakentamisen. Kiertotie ja työsilta liikennejärjestelyineen onnistuivat hyvin, se on meille ihan normihommaa. Samoin uuden sillan käyttöönotto lokakuussa 2021 sujui suunnitelmien mukaan”, Skartan työpäällikkö Antti Nissinen Nissinen kuvailee projektin kulkua.

 

Uusi silta on jännitetty teräsbetoninen jatkuva ulokelaattasilta, pituudeltaan 68 metriä. Harvinaisen kuuma kesä tahditti betonoimistyötä:

 

”Liian kuumalla ei voi betonoida, koska massiiviset betonirakenteet jo itsessään kehittävät lujittumisvaiheessa lämpöä eikä rakenteen lämpötila saa nousta rakennus- ja kuivumisprosessin aikana liian korkeaksi, jotta saadaan laadusta priimaa. Niinpä kuumimman hellesään aikaan piti odotella betonoinnin kanssa suunnilleen viikon verran, kunnes ulkolämpötila laski noin 20 asteeseen. Urakka valmistui aikataulussa, vaikka vuosisadan helle yritti hidastaa tahtia”, Nissinen toteaa.

Lisätietoja

Antti Nissinen

Liiketoimintayksikön johtaja, Rakentaminen

+358 40 739 1926
etunimi.sukunimi(at)skarta.fi