Poikkimaantien silta yli Oulujoen vastaa kasvavan Oulun ja sataman tarpeisiin

Poikkimaantien silta


Paikkakunta: Oulu 
Tilaaja: Oulun kaupunki 
Sillan valmistumis- ja avaamisvuosi: 2016 (viimeistelytyöt 2017)  

Skarta on mukana kehittämässä Pohjois-Suomeen lähivuosikymmenten aikana rakentuvaa suurinta kaupunginosaa, Oulun Hiukkavaaraa. Skartan rakentama 260-metrinen Poikkimaantien silta yli Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun pääjoen, Oulujoen, on oleellinen osa kasvavan kaupungin toimivaa infrastruktuuria ja satama-aluetta. Sillan rakentaminen aloitettiin vuonna 2015 ja se avattiin liikenteelle puoli vuotta aikataulusta etuajassa marraskuussa 2016. 

Hiukkavaara eteläisessä Oulussa on suurin seuraavien vuosikymmenten aikana laajeneva aluekokonaisuus Pohjois-Suomessa. Vanhan kasarmialueen ja omakotitaloalueen ympärille rakennetaan asuntoja noin 20 000 asukkaalle ja Hiukkavaaran keskus palvelee valmistuttuaan noin 40 000 lähiseudulla asuvaa. Skartan rakentama Poikkimaantien silta vastaa Hiukkavaaran asuinalueen kehitystarpeisiin ja tarjoaa nopeimman reitin Hiukkavaarasta Oulun keskustaan. Kaksikaistainen ja betonirakenteinen silta onkin kaupunkilaisille tärkeä työ- ja asiointiliikenteen väylä. Sitä pitkin kulkee päivittäin jo yli 10 000 ajoneuvoa ja lisäksi kevyttä liikennettä, jolle on kaiteella rajattu oma väylänsä. Tulevaisuudessa liikennemäärien on ennakoitu selvästi kasvavan.   

”Skartalle 12 miljoonan euron urakka oli osoitus vahvasta osaamisestamme. Teimme samassa hankkeessa parin kilometrin matkalla katujärjestelyitä ja kuusi muuta siltaa, pääsääntöisesti kevyen liikenteen alikulkusiltoja. Sillan avaaminen puoli vuotta aikataulusta etuajassa ilahdutti tilaajaa, Oulun kaupunkia, sekä tietysti sillan käyttäjiä. Lopputyöt eli vihertyöt ajoradan ulkopuolelle ja melumuurien viimeistelyn teimme luonnollisesti lumen sulettua keväällä, joten hanke kaikkineen valmistui vuonna 2017”, Skartan työpäällikkö Antti Nissinen kuvailee  

Antti Nissinen

Väylät ja sillat

+358 40 739 1926
etunimi.sukunimi(at)skarta.fi