Skarta tukee junioreiden harrastustoimintaa

19.09.2022

Skarta on sitoutunut tämän vuoden alusta lähtien tukemaan lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Kuka tahansa Skartan työntekijä voi hakea avustusta seuralle, joukkueelle, yksittäiselle urheilijalle tai yhdistykselle, johon hänellä on kiinteä yhteys. Kaksi kertaa vuodessa rahallinen avustus ohjautuu useammalle tukea hakeneelle seuralle, joukkueelle, yhdistykselle tai yksittäiselle urheilijalle.

 

”Näemme Skartalla vahvasti, että yrityksen tehtävä on paitsi voiton tuottaminen, myös se, että osallistuu aktiivisesti omalla tekemisellään hyvän tekemiseen. Haluamme olla mukana edistämässä asioita, joita yhteiskunnassa ylipäätään pitäisi edistää”, perustelee Skartan henkilöstö- ja lakiasiainjohtaja Essi Myllylä toimia junioreiden hyväksi.

 

”Idea virisi meillä Skartassa käydystä vapaamuotoisesta keskustelusta. Meillä on henkilöstössämme todella paljon vapaaehtoistyötä tekeviä, ja muun muassa eri lajien valmentajat ja harrastavien junioreiden vanhemmat eri puolilta Suomea harmittelivat korona-ajan aiheuttamaa ilmiötä: harrastajien määrä lasten ja nuorten seuratoiminnassa on tippunut, osassa seuroista ihan katastrofaaliselle tasolle. Pohdimme, mitä tapahtuu, jos lapset ja nuoret putoavat harrastamisen piiristä. Onko käymässä niin, että yhdessä tekeminen ja harrastusmahdollisuudet näiltä lapsilta evääntyvät?”

 

”Yhdessä mietimme, mitä asialle voisi tehdä.  Moni toi esille myös kausimaksujen olevan yksi suuri kompastuskivi. Maksut ovat nousemassa osassa seuroista ja joukkueista niin suuriksi, että joillain perheillä lasten harrastaminen valitettavasti kaatuu siihen. Niinpä päätimme lähteä tukemaan harrastustoimintaa, jotteivat lapset ja nuoret putoa sen ulkopuolelle.”

 

Kuvateksti: Lasten harrastustoiminnan tukeminen aloitettiin vuoden 2022 alussa. Tukea on saanut tähän mennessä jo kymmenen eri tahoa ja näiden kautta jo lähes kaksisataa lasta ja nuorta. 

 

Harrastustoiminnassa on monia ulottuvuuksia ja ne opettavat monenlaisia arvokkaita taitoja koko elämän varrelle. Myllylä näkee, että lapsia ja nuoria harrastusten kautta tukemalla saadaan paitsi tarjottua heille itselleen mielekästä tekemistä, myös edesautettua monia Skartallekin tärkeitä arvoja eteenpäin:

 

”Esimerkiksi joukkueurheilussa, näytelmäkerhoissa tai musiikkiharrastuksissa opitaan muun muassa miten toimitaan ryhmässä, tuetaan toinen toistaan ja kehitytään pitkäjänteisesti eteenpäin. Nämä ovat tärkeitä taitoja myös työelämässä ja elämässä ylipäätään. On tärkeää tunnistaa omia ja muiden vahvuuksia.”

 

Lasten ja nuorten sekä lähipiirin yhteisen tekemisen tukeminen

 

Käytännössä Skarta tukee harrastustoimintaa antamalla rahallista avustusta lasten ja nuorten harrastusseuroille, -joukkueille ja -yhdistyksille. Nämä voivat sijaita missä päin Suomea tahansa ja toiminta voi olla mitä lajia hyvänsä liikunnasta taiteisiin. Kuka tahansa Skartan työntekijä voi hakea avustusta seuralle, joukkueelle, yksittäiselle urheilijalle tai yhdistykselle, johon hänellä on kiinteä yhteys.

 

Kuvateksti: Yksi avustusta saaneista seuroista on salibandyseura Nibacos P10, jossa myös Essin poika Joel pelaa. Keväällä saatua avustusta on käytetty aluesarjapelien turnauskuluihin ja kesätreenien hallivuokriin.

 

Avustustoimintaan sisällytettiin ajatus Skartan työntekijöiden hyvinvoinnin tukemisesta heille läheisten lasten tai nuorten yhteisen laatuajan, harrastustoiminnan tukemisen kautta. Vanhemmat, isovanhemmat, kummit ja muut läheiset tekevät arvokasta työtä esimerkiksi valmentajan, rahastonhoitajan, ohjaajan, kuskaajan tai kannustajan roolissa. Tätä yhteistä tekemistä Skarta työnantajana haluaa omalta osaltaan edesauttaa.

 

Junioritoimintaan otetaan vastaan avustushakemuksia kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Tähän mennessä avustusta on haettu muun muassa varuste-, leiri- ja turnauskuluihin sekä hallivuokriin. Hakuajasta informoidaan kaikkia Suomen skartalaisia aina hakuajan alkaessa. Jotta avustaminen on mahdollisimman tasapuolista, avustukset arvotaan hakemuksen jättäneiden kesken, eikä sama taho voi saada avustusta kahta kertaa peräkkäin. Prosessista vastaa Skartan lakiasiat & HR -yksikkö.

 

Idea junioritoiminnan tukemiseen sikisi viime vuoden lopulla ja se muotoutui käytännön toimintamalliksi hetimmiten.

 

”Meillä Skartassa on tapana viedä hyvät ideat käytäntöön nopeasti. Kaksi viikkoa päätöksen jälkeen, tammikuussa, meillä järjestettiin jo ensimmäinen arvonta ja nyt syyskuussa toinen. Tukea on saanut tähän mennessä kymmenen eri tahoa ja näiden kautta jo lähes kaksisataa lasta ja nuorta. Palaute on ollut joka suunnasta kiittävää ja skartalaiset kautta linjan suhtautuvat tähän myönteisesti. Kiitollisinta on saada kuvia ja viestejä avustuksen saaneilta tahoilta ja nähdä kuvissa iloisia ilmeitä ja harrastamisen riemua: nähdä tuen auttavan konkreettisesti. Jatkamme tätä ehdottomasti”, Myllylä kertoo.

Lue myös

Skarta hyväksyttiin Fingridin toimittajarekisteriin

Skartan keväällä perustettu sähköverkkorakentamisen liiketoimintayksikkö on kasvanut vauhdilla uusien ammattilaisten ja voitettujen sähköverkkoprojektien myötä. Skartalla…

Skarta ja Tohmajärven kunta yhteistyöhön – Suunnitelmana Itä-Suomen suurin energiahanke

Puhtaiden energiaratkaisujen toteuttaja Skarta Energy Oy ja Tohmajärven kunta suunnittelevat aurinko- ja tuulipuistoja Tohmajärvelle. Tätä…

Skartan Vierivoima-hanke Utajärvellä etenee – toimenpidelupa aurinkovoimalan rakentamiselle ja EU:lta Horizon-tutkimusrahoitusta

Utajärven aurinkovoimala -hankkeelle saatiin elokuussa suunnittelutarveratkaisu, ja nyt hankkeen ensimmäisen vaiheen toimenpidelupa on myös vahvistunut….