Töihin meille

Skarta-konserni on puhtaan tulevaisuuden rakentaja, jolla on vuosikymmenien kokemus vaativista rakennushankkeista. Tavoitteenamme on olla puhtaan veden ja energiantuotannon edelläkävijä ja arvostettu hiilineutraalin yhteiskunnan rakennuskumppani Pohjoismaissa.

Keskeisenä voimavaranamme ovat ammattitaitoiset ja sitoutuneet työntekijämme. Panostamme erityisesti henkilöstömme osaamisen jatkuvaan kehittämiseen ja työturvallisuuteen. Konsernimme toimintaa ohjaavat vahvat perusarvomme: yrittäjämäinen asenne, ympäristönäkökulmien huomioiminen ja avoin yhteistyö kumppaneidemme kanssa. Oman ammattitaitoisen henkilökuntamme lisäksi meillä on projektien toteutuksessa apunamme vakiintunut alihankinta- ja kumppaniverkosto.

Hallitsemme rakennusprojektit kokonaisuudessaan maarakennuksesta ja kaivannon tuentatöistä lyöntipaalutukseen, kaapelointeihin ja kunnallistekniikkaan ja siitä rakennuksen maanpäällisiin osiin. Olivat kyseessä sitten tuulivoimalat, teollisuusrakennukset, biovoimalaitokset, vedenkäsittelylaitokset tai esimerkiksi sillat.

Jos haluat olla mukana rakentamassa puhdasta tulevaisuutta sekä kasvaa puhtaan veden ja energiatuotannon edelläkävijäksi, lähetä vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen rekry@skarta.fi.